Avoimen julkaisemisen tukeminen / Support for Open Access publishing
Valtiotieteellinen tiedekunta tukee tutkijoidensa tieteellisten kirjojen ja tieteellisiin kirjoihin sisältyvien artikkelien ja lukujen avointa julkaisemista korkeatasoisissa, vertaisarvioiduissa julkaisukanavissa. Julkaisun tulee olla avoimesti saatavilla kustantajan kanavassa välittömästi, ilman embargoja. Tieteellisille kirjoille osoitettavan tuen edellytyksenä on lisäksi suunnitelma siitä, miten avoimesti saatavilla olevan teoksen näkyvyyttä tullaan edistämään. Tiedekunta suosittelee tutustumaan yliopiston kirjaston näkyvyyspalveluiden oppaaseen ja hyödyntämään kirjaston palveluita teoksen löytyvyyden ja näkyvyyden edistämisessä. (Tarkemmat kriteerit dekaanin päätöksessä 19.3.2021)
Tuki myönnetään tällä lomakkeella tehdyn hakemuksen perusteella.
HUOM! Avoimen julkaisemisen kuluista tieteellisissä aikakauslehdissä julkaistavien artikkelien osalta huolehtii vuoden 2021 alusta lähtien yliopiston kirjasto. Kirjasto määrittelee tuen kriteerit ja ohjeet. Valtiotieteelliseltä tiedekunnalta voi hakea tukea ainoastaan niiden artikkelien avoimeen julkaisemiseen, jotka on submitattu ennen 1.1.2021 ja jotka tämän aikarajauksen perusteella jäävät kirjaston tuen ulkopuolelle.
Jos sinulla on kysyttävää tuesta, ota yhteyttä tutkimuksen johdon tuen asiantuntijaan Heikki J. Koskinen: heikki.j.koskinen@helsinki.fi
//
The Faculty of Social Sciences supports open access publishing of peer-reviewed books, as well as chapters or parts of books, from quality publishers by subsidizing the costs of open access. The book or book chapter has to be openly accessible in the publisher's channel immediately, without an embargo. Faculty's subsidy for open access books presupposes a dissemination plan to increase the visibility and impact of the book. We recommend researchers to take a closer look at the library's guide for research visibility and altmetrics and to utilise the library's services.
From 2021 on, funding for open access costs of journal articles is available from the Helsinki University Library according to their criteria and instructions. The Faculty of Social Sciences can subsidize open access costs of journal articles only for articles submitted before 1.1.2021 and thus ineligible for the library's funding.
The maximum amount of Faculty's subsidy for an open access publication is
- 5000 € for books, either monographs or edited collections; the subsidy should not, however, be used to pay the open access costs of external authors' contributions
- 2000 € for book chapters and other parts of edited collections (and for journal articles submitted before 1.1.2021)
The support is meant for researchers working in the Faculty, either on salary or with a personal grant, including doctoral students. The researcher has to be the first author in the publication (or in a similar important position) to be eligible for the support.
In order to get support for your publication, please fill in this e-form. If you have questions about the support, please contact senior advisor Heikki J. Koskinen: heikki.j.koskinen@helsinki.fi