ViTan ja Oikoksen vierailu Kilpailuvirastoon 11.4 klo 13-15

Kiinnostaako sinua miksi Suomessa on vain kaksi isoa toimijaa päivittäistavarakaupassa ja
minkälaisen asetelman se muodostaa tuottajien ja kaupan välille? Tähän kysymykseen ja
moniin muihin kuluttajille tärkeisiin kysymyksiin on mahdollista saada asiantunteva
vastaus tasapuolista kilpailua Suomessa valvovalta elimelta.

 

Aiheina muun muassa esitykset Kilpailuviraston tuoreesta
päivittäistavarakauppaselvityksestä vuodelta 2012 (linkki selvitykseen alla) sekä
pt-kaupasta yleisesti, yrityskauppavalvonnasta kilpailun taloustieteen kannalta ja
yritysten horisontaaliseen ja vertikaaliseen yhteistyöhön liittyvistä
kilpailusäännöksistä.

 

http://www.kilpailuvirasto.fi/tiedostot/Kilpailuviraston-Selvityksia-1-2012-PT-kauppa.pdf

 

Aiheista kertovat viraston erikoistutkijat Tom Björkroth, Heli Frosterus ja Mika Oinonen
sekä tutkija Mikko Heinonen. Myös ylijohtaja Juhani Jokinen saattaa, muista aikatauluista
riippuen, ehtiä mukaan tilaisuuteen.

 

Excursio on maksuton ViTan ja Oikos Ry: jäsenille. Ilmoittautuminen e-lomakkeen kautta.
ViTalaisille on e-lomakkeessa kohta liittyen ViTan kevätkokoukseen Agronomiliitolla
excursion jälkeen, eli rastita se jos tulet kevätkokoukseen. Liitolla tarjolla pientä
purtavaa ja virvokkeita!

 

Kilpailuvirasto on siis Hakaniemessä osoitteessa Pitkänsillanranta 3 A. Tule paikalle
ajoissa, tapaamme 12.45. Ilmoitathan ajoissa jos joudut perumaan osallistumisesi!

 

 Nimi

 Sähköpostiosoite

 Jäsenyys

 Kevätkokous

 Allergiat

Tietojen lähetys

© Eduix Oy