Liity HYYn Vihreät ry:n jäseneksi

HYYn Vihreät, tuttavammin HyVi, on aktiivisesti vaikuttava, puoluepoliittisesti sitoutumaton opiskelijajärjestö. HYYn Vihreät vaikuttaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa ja Helsingin yliopistolla sekä niiden ulkopuolella ja toimii HYYn vihreän edustajistoryhmän tukijärjestönä. HYY:n Vihreät on myös valtakunnallisen vihreiden nuorten liiton alainen
HYYn Vihreät toimii ylioppilaskunnassa aktiivisesti paremman ylioppilaskunnan, yliopiston ja maailman puolesta. HYYn Vihreille tärkeää on esimerkiksi kestävä kehitys, rohkea vaikuttajuus, luonto ja ympäristö, ilmastokatastrofin vastainen taistelu, sivistysyliopisto ja koulutukseen panostaminen, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus, sekä aktiivinen antirasismi.

-

HYY:n Vihreiden jäsenenä voit osallistua kaikkiin tapahtumiimme ja pääset vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan. Voit tulla mukaan vaikuttamaan politiikkaamme tai järjestämään tapahtumia – mitä vain haluat! Lisäksi jäsenyys on hyvä tapa tukea HYYn Vihreiden toimintaa, sillä suuri jäsenmäärä takaa sen, että vihreillä on HYYssä painoarvoa.

HYYn Vihreät on Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton jäsenjärjestö, joten liittyessäsi jäseneksemme pääset myös Vihreiden nuorten jäseneksi. Liittymislomakkeesta voit valita, haluatko jäsenviestintää Vihreiltä nuorilta. HYYn Vihreät eivät kuulu puolueeseen.

Jäsenyys ei sisällä mitään maksuja tai velvoitteita.

Tutustu meidän tietosuojapolitiikkaan täältä ja jäsenrekisterimme tietosuojaselosteeseen:

https://blogs.helsinki.fi/hyynvihreat/tietosuojaseloste/ 

//

Join our association!

The Greens of the Student Union of the University of Helsinki, or UH Greens, is a non-partisan organisation active in the Student Union of the University of Helsinki, the University of Helsinki, and beyond. We're not part of the green party.

The UH Greens acts as a supporting organisation for the UH Greens group in the Representative Council of the Student Union.

The UH Greens works for a better student union, university, and world. We advocate boldly for issues such as sustainable development, nature and the environment, the fight against the climate crisis, sufficient funding of education, university education, social justice and equality, and active anti-racism. Our policy is shaped by who we are.

In our meetings, we discuss a variety of topics, plan and act. We also organise various events open to everyone interested.

You can follow us on Instagram (@hyyn_vihreat) and you are welcome to join us! The most recent information about our events and activities can be found on social media. 

-

As a member of the UH Greens, you can take part in all of our events and influence our activities. You can impact our policies or organise events – whatever you want! In addition, membership is a good way to support the HYY Greens. A large number of members guarantees the greens’ importance in the student union.

UH Greens is a member of The Green Youth and Students, so by joining us you will also become a Young Greens member.

Joining us does not come with any fees or commitments.

We manage your data carefully. Please familiarise yourself with our data security policy and the privacy policy for our member database:

https://blogs.helsinki.fi/hyynvihreat/tietosuojaseloste/ 

 

 Tiedot

"pp/kk/vvvv"

Tietojen lähetys

© Eduix Oy