Ilmoittautumislomake: Ylirajaisten ilmiöiden parissa työskentely lapsi- ja perhesosiaalityössä
Koulutuksen kuvaus:
Koulutus käsittelee lastensuojelussa ja muissa lapsiperheiden sosiaalipalveluissa kohdattavia maiden rajat ylittäviä ilmiöitä. Tällaisia ylirajaisia ilmiöitä ovat esimerkiksi perheen matkustaminen ulkomaille tilanteessa, jossa vanhempien päihteidenkäyttöön tai arjenhallintaan liittyy haasteita tai lapsen vieminen ulkomaille osana kunniaan liittyvää väkivaltaa (ml. tyttöjen sukuelinten silpominen, pakkoavioliitto). Rajat ylittävissä tilanteissa toimiminen ja niitä koskevan lainsäädännön tunteminen ovat tärkeä osa lasten ja perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten osaamista, jotta lapsen oikeudet pystytään turvaamaan myös tällaisissa tilanteissa.
Rajat ylittävä lastensuojelu – tietoa ja palvelupolkuja (SUOJATIE) -tutkimushankkeen tiimi esittelee koulutuksessa ylirajaisia tilanteita koskevaa lainsäädäntöä, uutta tutkimustietoa sekä käytännön toimintaohjeita ylirajaisiin lastensuojelutilanteisiin. Lisäksi Ihmisoikeusliiton asiantuntijat kouluttavat kunniaan liittyvän väkivallan torjumisesta ja tunnistamisesta sekä ammattilaisten velvollisuudesta ilmiön puheeksiottoon. Koulutukseen sisältyy myös pienryhmätyöskentelyä, jossa käsitellään tapausesimerkkien avulla ylirajaisia lastensuojelutilanteita sekä niihin liittyvää lainsäädäntöä ja viranomaisten toimintaa näissä tilanteissa.
Sosiaalityön ammattilaisille ensisijaisesti suunnatut koulutukset soveltuvat hyvin myös muille työssään ylirajaisia ilmiöitä kohtaaville ammattilaisille, esimerkiksi ennalta estävän poliisitoiminnan, oppilashuollon ja neuvoloiden henkilöstölle.
Koulutuspäivät syksyllä 2024:
11.10. Helsinki (TÄYNNÄ)
1.11. Kuopio - ilmoittaudu 20.10. mennessä
15.11. Oulu - ilmoittaudu 6.11. mennessä
29.11. Verkkokoulutus * - ilmoittaudu 22.11. mennessä
* Päivitys 28.8.2024: Verkkokoulutuksen pienryhmätyöskentelyosio on täynnä. Voit kuitenkin ilmoittautua mukaan luento-osuuksiin klo 9-14:15.
Koulutuspäivä alkaa klo 9:00 ja loppuu klo 16:15. Tarkempi ohjelma lähetetään ilmoittautuneille ennen koulutuspäivää.
Huomioithan, että koulutukseen on rajattu määrä paikkoja. Saat vahvistuksen ilmoittautumisestasi lomakkeella antamaasi sähköpostiin viikon kuluessa ilmoittautumisestasi.
Täyttämällä ilmoittautumislomakkeen hyväksyt lomakkeella ilmoittamien tietojesi käsittelyn tapahtumailmoittautumisten käsittelyn yhteydessä. Tietoja käytetään vain koulutusten järjestämiseen ja ilmoittautujille viestimiseen. Kaikki lomakkeella kerätyt tiedot poistetaan koulutuspäivien järjestämisen jälkeen. Lue tietojen käsittelystä tarkemmin tietosuojaselosteesta.